sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Stampin' Up - korttiaskartelun tupperwarekutsut!

Perjantai-iltapäivä meni puutarhakaupassa kukkia yms yms ostellessa.

Lauantaina Tom juoksi puolimaratonin kotikulmilla (ihan vaan omaksi ilokseen). Mun tehtäväksi jäi selvittää Tomin ostaman matkamittarin (kiinnitetään fillariin) toiminta ja matkan mittaus (siis mittasin vain yhden kierroksen). Loppupäivä meni sitten sunnuntain Stampin' Up -kemujen valmisteluun.




Kerroinkin jo aiemmin keväällä, että mikä toi Stampin' Up oikeen on. Nyt siis päätin järjestää kemut itse. Kun toimii kekkereiden emäntänä niin saa lisäetuja (samalla tavalla kuin Tupperwaressa). Eli sain yhden ilmaisen setin sellaiselta listalta, josta saa tilata vain jos toimii kutsujen emäntänä (kunhan kutsujen kokonaistilaus on vähintään 250 CAD). Lisäksi riippuen kokonaistilausmäärästä saa tilata tuotteita tietyllä summalla ilmaiseksi. Nyt oli vielä lisätarjous, eli sai 35 dollaria extraa!


Cathryn (esittelijä) oli valmistanut mallikortin ja me teimme samanlaiset ohjeen mukaan. Sai tehdä joko synttärikortin tai äitienpäiväkortin. Koska leimasimet on kaikki englanniksi, tein tämän kortin Tomille (saa lähettää äidilleen äitienpäiväksi). Omalle äidille tulee sitten ihan ihku oma kortti (eihän sitä voi netissä etukäteen julkaista).

Ei kommentteja: